Istanbul 2011 -250 päivää
Varna 2012 -31 päivää
Taiyuan 2012 -25 päivää
Vantaa 2012 -17 päivää
Lontoo 2012 69 päivää

Terästä vai vohvelia?

26 Maaliskuu, 2011 3 Kommentit Timo by Timo Kallio

SM-kisoista ei sitten toivottua tulosta tullut. Kuitenkin kolmas sija oli eteenpäin viimevuodesta, vaikka se ei nyt millään muotoa lohduttanut.

Reilu kuukausi on SM-kisoista kulunut, ja uusien kujeiden voimalla jatkettu matkaa eteenpäin. Olen nyt aloittanut hiukan enemmän reenaamaan syviä lihaksia lähinnä lantionalueelta. Aion saada syvälihakset kuntoon, jotta välttyisin loukkaantumisilta sekä saisin voimantuoton optimaaliseksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voimatasot kehossa eivät ole aivan tasapainossa. Suuret lihakset ovat kohtuu kunnossa, mutta syvät pienet lihakset ovat vohvelia. Ongelmia on ollut, kun olen tehnyt jotain nopeaa suurella vastuksella, niin luultavammin syvällä olevat heiveröiset lihakset eivät ole kestäneet ja sen johdosta suuret lihakset ovat heittäneet kovan suojakrampin päälle. Sitten on kulunut viikkoja selkävaivaisena.

Suorastaan leikiltä

13 Helmikuu, 2011 2 Kommentit Timo by Timo Kallio

Kahden viikon kuluttua SM-kisat ovatkin jo minun kohdallani ohitse. Viimeiset neljä viikkoa Herman Karesta lähtien ovat sujuneet hyvin. Reenit ovat kulkeneet moitteettomasti, vaikka reeni on ollut todella kovaa, niin ainoastaan toinen polvi on saanut pienen kolhun, joka on jo melkein täysin kunnossa.

Neljän viikon aikana parilla leirillä on saanut kovaa matsia ja vastapainoksi kotona on voinut hiukan laskea rasitusta ja ottaa sähäkämpiä pätkiä ylitehoilla. Viimeisen leirin aikana rupesi huomaamaan, että kroppa vaatii hiukan huilia, kun tehot laskivat ja painiminen tuntui puuroutuvan. Muutama kevyempi reenipäivä on nyt takana ja vielä viikko pitäisi kaivella tehoja ja hakea säätöjä kohdilleen.

Revontulien valovoimalla

03 Tammikuu, 2011 3 Kommentit Timo by Timo Kallio

Vuoden vaihde kului perinteisesti Lapissa lasketellen. Jalat saivat kovan vastuksen rinteestä, erityisesti reidet joutuivat koville. Tuntuu hiukan erikoiselta, että rinnettä alas lasketteleminen voi ollakin niin raskasta.

Tällä kertaa rinteet olivat sangen tyhjillään ja hisseihin ei oikeastaan joutunut juuri jonottamaan. Tämä lisäsi laskujen määrää, vaikka toisaalta todella kylmä tuuli pakotti pitämään taukoja piiskaamalla kasvoja paleltumille. Päivittäin tuli lasketeltua siihen asti, että jalat eivät enää rinteen loppuvaiheella jaksaneet kunnolla totella ja pelko otti sukset ohjatakseen. Viimeisenä laskettelupäivänä ensimmäinen lasku oli yhtä hirveää kuin muiden päivien viimeinen, mutta siitä ne jalat sitten rupesivat laskulaskulta aukeamaan.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki