Paini, kovien miesten kova laji?

18.12.2010 14:12

Oletko joskus kuullut viisauden, jotenkin tähän tapaa: jos ei ole luonnetta harrastaa miesten lajia, mene marttoihin. Tai: meidän harjoituksissa ei palloa pelata, vaan painitaan.

 Tämän pitäisi herättää silloin, kun puhutaan lapsista (alle 18v). Aikuispainijat eivät isommalti uhoa.

 Painin hienous on, että siinä pyritään voittamaan vastustaja vahingoittamatta häntä. Tämän seikan arvon huomaa, kun on vuosikymmeniä pystynyt harrastamaan lajia ”suht ehjänä”.  Toki jokainen valmentaja tuntee ns. harmaan alueen, jossa sääntöjen puitteissa voidaan edesauttaa pistesuoritusta vaikuttamalla johonkin heikompaan alueeseen, esim. kasvojen- tai kaulan/niskan alue, sormet ym. Nuoret painijat eivät tee tällaista, mikäli valmennuksessa suhtaudutaan ankarasti ”konsteihin”.

 Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka käyttäytyy muita kohtaan häikäilemättömästi ja näkee vain omat tavoitteensa. Onko tällainen pärjännyt elämässä hyvin? Opetetaan me nuoriamme kunnioittamaa muita ihmisiä ja pelaamaan sääntöjen mukaan.

 Sanotaan, että koska ulkomailla tehdään niin, meidänkin on osattava. Mielestäni nämä ehditään oppimaan myöhemminkin. Osataanko kaikki muu jo tarpeeksi hyvin, kun on varaa tuhlata treeniaikaa kikkoihin?

 Vapaaottelua pidetään kovana lajina. Tunnen lajia jonkin verran. Siinäkin on säännöt, joita noudatetaan. Ei siellä keksitä, miten säännöistä voisi oikaista. Silti siellä sattuu aika paljon loukkaantumisia. Perusharrastajien loukkaantumiset eivät juuri näy tilastoissa. Jäädään vain pois harjoituksista. Mikäli haluaa tulla hyväksi, perusjuttu on pysyä terveenä, ja harjoitella kauan. ”Elävä koira voittaa kuolleen leijonan”.

 Pallopelit on hyvä alkulämmittely, jos salilla on porukka, josta syntyy järkevät joukkueet. Käytin itse paljon niitä. Mielestäni ne kehittävät ketteryyttä, reaktiokykyä ja mielikuvitusta enemmän, kuin perinteinen vastapäivään maton kiertäminen juosten ja käsiä pyöritellen. Nuorille homman pitää mukavaa. Se, että valmentaja kuuntelee nuoria, maksaa itsensä takaisin korkojen kanssa. Tyypillinen ”minulle riittää oma laji, en tarvitse muuta” asenne löytyy useammin 13v joukkuelajin harrastajalta ja isävalmentajalta, jolla ei ole itsellään urheilutaustaa.

 Mitä on kovuus? Suomalainen kansanviisaus kertoo aiheesta tarinassa tammesta, kaislasta ja myrskytuulesta. Kiinassa opetetaan, että vesi on kovempaa kuin kivi. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.

ps. Kysykää jotain tai väittäkää edes vastaan, niin tiedän, että tätäkin palstaa luetaan.

kilpailuista

21.11.2010 22:20

Kysymyksiä on tullut niukanlaisesti, joten täytyy itse keksiä aihe. On tullut käytyä syksyn mittaan parissa kisassa ja mietteitä niistä.

Liitto voisi jollaintapaa infota seuroja, jotka hakevat kilpailuja, että hakeeko/myönnetäänkö samalle viikonlopulle monikin. Tuommoiset 200 km säteellä järjestetyt tuppaavat vähän verottamaan toistensa kävijöitä. Varsinkin tiheämmin asutuilla alueilla välissä on monta seuraa. Sitten, kun kisa näkyy liiton sivuilla, on vaikea lähteä muuttamaan päivämäärää. Kunnat eivät tunnetusti ole niitä joustavimpia, kun samaa paikkaa kysyvät isommatkin lajit.

Huoltajamaksu se jaksaa ihmetyttää. Sehän peruistuu siihen, kun arvokisoihin, FILA:n turnauksiin ym. muihin, missä on pääsymaksu, tuli yhden painijan perässä puoli seuraa "huoltajina" ohi lipunmyynnin. Mutta minkä hiivatin takia se näissä poikapaineissa on? Vastaan itse: rahaa järjestävälle seuralle. Pitäisi kuitenkin panostaa ulkopuolisen rahan hankintaan. Lajin sisällä rahan kierrättäminen on sitä, että "pese sinä minun paita, niin minä pesen sinun paidan. Molemmat hankkii rahaa".

Aloittelijat ja kokeneemmat saisivat mielestäni käydä eri kisoissa. Järjestäville seuroille on tietenkin houkuttimena kaksinkertaistaa painijamäärä. Kioskit tulee myytyä tyhjiksi karkista ja limonaadista. Vanhempi painija, joka hakee kovempaa matsia, menettää parhaan latauksensa kellon käydessä iltakuutta, eikä nimeä näy vielä listoilla. Varsinkin silloin, jos seuralla ei ole omia tuomareita, käytössä vain kaksi molskia ja ottelujärjestäjälläkin on edessä useamman tunnin kotimatka, kannattaisi rajata kohderyhmä, joille kisat järjestää.

Tärkeää on saada tulokset liikkeelle mahdollisimman nopeasti. Monilla paikkakunnilla lehditön kautta saatava julkisuus on lajin tulevaisuuteen panostamista.

Hyvää palvelua on saada ennakkoilmoittautuneiden nimiä tietoon. Nuoremmat voivat luottaa useasti, että matseja tulee, mutta 17 vuotiaalla on muitakin tapoja viettää lauantaipäivää, kun olla katselemassa muiden painia. Useasti siinä vaiheessa uutuudenviehätys on karissut jo pois. Tietysti ennakkoilmoittautuminen myös voi karsia porukkaa, kun näkee, ettei sinne oikei ole sopivia tulijoita.

Olisikohan asiaa liitolta antaa seuroille kilpailulupa-anomuksen liitteksi lomake, jossa esittäisi miten avainkohdat on suunniteltu.

Painonpudotuksesta

22.07.2010 22:20

Tämä aihe vetoaa usein tunteisiin, ja monesti tarkoitetaan samalla sanalla eri asioita. En halua olla sellainen, että kiellän tämän nuorilta ehdottomasti ja käännän selkäni, kun he omatoimisesti, tai jonkun "asiantuntijan" avustuksella hoitavat homman.

Edellisen juttuni kommenttiosiossa selitin tärkeitä käsitteitä, jotta ymmärrettäisiin asiat joita käyttämilläni sanoilla tarkoitan. Painonpudotus sanaa tässä käytetään tarkoittamaan painon alentamista tarkoituksena päästä kilpailussa alenpaan sarjaan. Ja edelleen puhun nuorista, tässä n, 13 - 17 vuotiaista. Nuoremmilla tämä alue on vielä sitä nippelitietoa, jota ennen moneen tärkeämpään asiaan pitää laittaa kaikki mielenkiinto. Biologinen ikä saattaa joillakin olla useamman vuoden edellä tai jäljessä fyysistä ikää. 

Laihdutus -(kuluttaa enemmän energiaa, kuin saa)- on asia jota en hyväksy. Urheileva ja kasvava nuori tarvii kaiken energian kehittymiseensä. Tässä iässä painon kuuluukin nousta kasvun ja lihaksiston kehittymisen tuloksena. Jos rasvaa kertyy, niin jotain muuta on pielessä. Tytöt kuitenkin on rakennettu sellaisiksi, että murrosiän alussa tapahtuu pientä pyöristymistä - niin pitääkin - se tasaantuu, ei syytä paniikkiin.

Kuivatus on hieman luonnoliisempaa, mutta se on  vaarallista, kun lähestytään 3% luokkaa, eli 50 kiloisella puoltatoista kiloa. Siitä kannattaa käydä lukemassa VVV:n tai HPM:n sivuilta. Luonnollista siksi, että monikaan ei tule normaalilta saunareissulta samanpainoisena, kuin sinne meni. Tai vähän kovemmassa hikitreenissä paino laskee, vaikka kuinka olisi juonut. Opettakaa painijoitanne tuntemaan oman kehonsa käyttäytymistä.

Seuraavaksi siteeraan Karilan Tuomoa: "Ei viedä p...aa vaa''''''''''''''''alle". Sitä en pidä pahana, jos kauden tärkeimpien kisojen punnituspäivän ja muutaman edellisen päivän vähän nälässä olisi. Myös muutaman viikon ennen kisoja voisi jättää semmoiset pois, mikä turvottaa elimisöä, eli suola, sokeri ja turha hiilihydraatti. Vaikka urheilija syökin terveellisesti, niin tässä söisi vielä terveellisemmin.

Opetellaan mittaamaan kehitystä muillakin asioilla, kuin kilpailutuloksella ja tuetaan lasta kasvamaan omaan sarjaansa ja pärjäämään siinä. Ja kaikenaikaa tähtäin aikuisten sarjoihin. Vähän kuten harrastelijamaratoonari, jonka lopputulosta ei viiden kilometrin kohdalla kannata mennä arvailemaan. Järkevästi juoksuunsa keskittyvä voi olla siinä vaiheessa paljonkin jäljessä.

Tukijoukot

11.05.2010 10:21

Olen odotellut josko joltain olisi tullut kysymyksiä, niin olisi ollut haastetta kirjoittaa. Nyt täytynee repäistä aihe hihasta, (keskustelupalstoilta).

Yhtä puuta kun on vaikea saada palamaan kunnolla, niin laitan näkemykseni nuoren painijan tärkeimmistä tukijoista.

- Valmentaja: Into ja taito. Molempia tarvitaan. Ilman intoa ei sitä tarvittavaa työmäärää vapaa-ajalla kukaan jaksa tehdä. Taidolla en tarkoita pelkästään teknistä osaamista, vaan ihmistuntemusta ja aikuisen kykyä katsoa vähän kauemmas. Erityisen tärkeänä pidän valmentajakoulutusta. On hyvä joskus punnita ja jopa muuttaa omia käsityksiään. Taitoa myös on oikeaan aikaan tinkiä omista tavoitteistaan menestyksen suhteen, jos sillä estetään painijoiden lopettamisia.

- Seura: Kun viedään 5 vuotiaita nassikoita aikuispainijoiksi,  jos sen aika ja rahamäärän jos joku on laskenut, niin olisi kiinnostavaa tietää, minkälaisia lukuja on saatu. Tärkeää on myös, että seuraan muodostuu painijoista kaveriporukoita, jotka viihtyvät yhdessä, se kantaa murrosiän yli.

- Painijan vanhemmat: Terve kiinnostus lapsen harrastuksesta. Keskustelkaa valmentajan kanssa lapsen sen hetkisestä elämäntilanteesta ja huomioikaa sen vaikutus harjoitteluun. Liian moni kyvykäs painija on jättänyt homman tai vaihtanut johonkin "helpompaan" lajiin (usein tämäkin laji tulee jäämään kesken). Välttäkää myös yli innokkuutta. Oja on molemmilla puolilla tietä. Vaikka muutaman vuoden kokemuksen jälkeen tietäisitte enemmän kuin valmentaja, niin pitäkää kuitenkin keskusteluyhteys. Älkää väsyttäkö lastanne liian nuorena.

Oma juttunsa on nämä keskustelupalstat. Ollanko me joku väliinpudonnut sukupolvi? Lapsena kinasteltiin, että meidän isä on vahvempi kun teidän isä ja nyt: minun lapsi on parempi kuin sinun lapsesi!!! Kai mekin jotain ollaan? Itse pyrin arvostamaan valmennettaviani ja omaa valmennustani siten, että kun (aika usein) valmennettavani häviää ottelun, kerron että vastassasi oli loistotyyppi, ei hän muuten olisi sinua voittanut.

Harjoitusmääristä

24.02.2010 20:00

Mukavasti oli  tullut kysymys, jota voi lähteä pohtimaan.

 Kovin suoraa vastausta en pysty antamaan. Vahvuutemme yksilölajissa on, että voimme huomioida lasten iän, kehityksen (murrosikä voi alkaa n. 9 – 15 vuoden iässä) ja taustat (liikunnan määrän ennen ohjattuun toimintaan mukaan tuloa) paremmin, kuin joukkuelajeissa.

 Nuorempien kohdalla lähtisin yhdestä harjoituskerrasta viikossa. Syynä tähän on, että lapset liikkuvat yleensä luonnostaan paljon. Ohjatun liikuntaharrastuksen aloittaminen voi jopa vähentää liikunnan kokonaismäärää, jos lapsen joutuu hakemaan leikeistään valmistautumaan treeneihin matkoineen. 

 Lapsen leikit kavereiden kanssa ja yksinään on erityisen tärkeää kehitykselle. Mielikuvitus ja luovuus kehittyvät fysiikan ohella niin merkittävästi, että kamppailulajien nopeissa tilanteissa pärjääminen vaikeutuu, mikäli tämä ohitetaan tekemällä kaikki liikunta ohjatuksi. Leikki on lapselle sitä paljon puhuttua monipuolisuutta.

 Paini, taito-teholaji, mahdollistaa jopa itsessään monipuolisen harjoittelun. Monipuolisuus tarkoittaa kaikkien osa-alueiden huomioimista: voima – nopeus – taito - kestävyys tai elintoimintoina: lihaksisto - hermosto - tukielimet - verenkierto ja aineenvaihdunta. Se ,että harrastaa useaa lajia ei aina tarkoita, että harjoittelee monipuolisesti.

 Murrosikäisellä leikki vähenee, joten silloin ohjattujen harjoitusten määrää on syytä lisätä. Se yleensä kelpaa lapselle, koska siinä iässä kehitys menee nopeasti eteenpäin ja motivaatio kasvaa sen myötä. Silloin rasitustakin kestetään jo selvästi enemmän.

 Kilpailuissa voisi lähteä liikkeelle 2 – 3 kisasta keväällä ja syksyllä. Siinä iässä, kun lapsi oppii ymmärtämään ikäkausikilpailun yhtenä harjoituskertana eikä elämää tärkeämpänä taisteluna, voidaan lisätä määriä. Pitkät ajomatkat ovat stressi kaikille ikäluokille. 

 Näillä eväillä voi suunnitella lajiharjoitukset 6v yhdestä 17v 4 -6 /viikko riippuen oheisharjoittelun määrästä.

Valmentajan palsta

21.02.2010 18:16

Tämän palstan tarkoitus on vastata kysymyksiin, joita nuorten poika- ja tyttöpainijoiden taustajoukoilta tulee. Yli 18v valmennukseen en puutu, koska lähes kaikki tutkittu ja kirjoitettu valmennustietous koskee heitä ja heillä on tukenaan koulutetut ammattivalmentajat. 

Kysymyksiin vastaan kokemukseni ja koulutukseni pohjalta ja jos en tiedä, niin otan selvää. Kuitenkaan ihmisten parissa toimiessa monet asiat ei ole oikein tai väärin, toisia tarvii hillitä ja toisia motivoida. Myös sinäänsä oikeita asioita voidaan tehdä väärään aikaan kasvun ja kehityksen kannalta.

Hyvän urheilijan tekee- (huomaa järjestys): 1. Asenne, 2. Fysiikka, 3. Lahjakkuus, 4. Taito. Jos joku näistä on vahva, sillä ratsastetaan pitkälle kadetti-ikäisenä, mutta tie nousee pystyyn, jos ei ole muistanut kehittää muitakin. Tällä hetkellä on muutana painija, joilla kaikki alueet ovat vahvoja. Heidän käsiään tuomarit ovat tottuneet nostelemaan matsien jälkeen.

- Miksi monen harrastus ei jatku aikuis-ikään saakka?

- Miksi jotkut "harrastelijavalkut" tuntuvat tietävän esim. painonpudotuksesta tai kuormituksesta enemmän, kuin terveysalan ammattilaiset?

- Miksi lapsen hyvä harrastus on muuttunut ilottomaksi?

- Haetaanko painijan menestystä paikkaamaan valmentajan lapsena saamia kolhuja?

Näin ei tarvi olla. On monia seuroja joissa asioita tehdään oikein. Niistä puhumme tällä palstalla.