Istanbul 2011 -250 päivää
Varna 2012 -31 päivää
Taiyuan 2012 -25 päivää
Vantaa 2012 -17 päivää
Lontoo 2012 69 päivää

Terästä vai vohvelia?

26 Maaliskuu, 2011 3 Kommentit Timo by Timo Kallio

SM-kisoista ei sitten toivottua tulosta tullut. Kuitenkin kolmas sija oli eteenpäin viimevuodesta, vaikka se ei nyt millään muotoa lohduttanut.

Reilu kuukausi on SM-kisoista kulunut, ja uusien kujeiden voimalla jatkettu matkaa eteenpäin. Olen nyt aloittanut hiukan enemmän reenaamaan syviä lihaksia lähinnä lantionalueelta. Aion saada syvälihakset kuntoon, jotta välttyisin loukkaantumisilta sekä saisin voimantuoton optimaaliseksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voimatasot kehossa eivät ole aivan tasapainossa. Suuret lihakset ovat kohtuu kunnossa, mutta syvät pienet lihakset ovat vohvelia. Ongelmia on ollut, kun olen tehnyt jotain nopeaa suurella vastuksella, niin luultavammin syvällä olevat heiveröiset lihakset eivät ole kestäneet ja sen johdosta suuret lihakset ovat heittäneet kovan suojakrampin päälle. Sitten on kulunut viikkoja selkävaivaisena.

Pikkulihasten reenaaminen on hivenen tylsää ja välillä hiukan turhauttavaakin. Onneksi olkapäätä kuntouttaessani tajusin niiden tärkeyden ja siksi pystyn motivoimaan itseni turhalta vaikuttavaan reeniin. Toisaalta kun yhdistää syvien lihasten reenaamisen, vaikka painireenien alkujumppaan niin silloin ne tulee reenattua hyvällä fiiliksellä huomaamatta. Ongelmia on aiheuttanut myös se, kun on loukkaannuttu. Silloin aluksi kuntoutetaan paikkoja etenkin juuri syvienlihasten reenaamisella, mutta kun on toivuttu vammasta, niin syvienlihasten reenaaminen loppuu siihen paikkaan. Tällöin ongelmat alkavat pian uudestaan joko särkynä tai vakavampana loukkaantumisena.

Huomenna alkaakin kreikkalais-roomalaisen painin EM-kilpailut Saksan Dortmundissa. On ilo katsella miten kaverit EM-matoilla ottelevat, vaikka itseltä paikka kisoihin jäi voittamatta. Itsellä suurin mielenkiinto kohdistuu tietenkin juuri huomiseen päivään, koska silloin painii seurakaveri sekä otellaan mestaruudesta myös sarjassa 84kg. Kovilla odotuksilla huomisia kisoja odottelemaan. Ovatko kaverit terästä vai silkkaa vohvelia?

Kommentit (3)

This piece was cogent, well-wrttien, and pithy.
Super informative winrtig; keep it up.
Kiitos mielenkiintoista tietoa

Lisää kommentti

*
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki